ETUSIVU
Vuoden Hoivayrittäjä 2012
Vuoden 2012 hoivayrittäjäksi on valittu Merja Lovén (T:mi Merja Lovén). Palkinto luovutettiin tiistaina 8.5.2012 Tampereella järjestetyillä hoivayrittäjätreffeillä.
Merja Lovén on toiminut kotihoitoyrittäjänä Raumalla reilut kolme vuotta tuottaen asiakkaille monipuolista apua kotiin: siivousta, asiointikäyntejä yksin ja yhdessä asiakkaiden kanssa, lääkkeenjakoa, kylvettämistä, kodinhoitoa, jumppaamista.
Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät - TESO ry on perinteisesti palkinnut kevään hoivayrittäjätreffeillä vuoden hoivayrittäjän. Perustelut kulloistenkin yritysten palkitsemiselle ovat liittyneet laadukkaasti toteutettuun yritystoimintaan, toiminnan kehittämiseen ja aktiivisuuteen yrittäjyyden kehittämisessä.
Tällä kertaa valintaraati halusi antaa tunnustuksen mikroyrittäjälle, joka edustaa suurta yksin työskentelevien joukkoa sosiaali- ja terveysalalla. Vuoden 2012 hoivayrittäjä tekee tärkeää ennaltaehkäisevää työtä kotiin annettavien palvelujen parissa. Kotihoito on alati kasvava palveluala, mutta sitä harvoin nostetaan arvonsa mukaiseen asemaan. Ikääntyvän väestön toimintakyvyn ylläpitäminen ja kotona asumisen edistäminen on kuitenkin tärkeä panostus tulevaisuuteen, sillä asumispalvelujen tarjoaminen kasvavalle ikääntyneiden joukolle ei nykyisillä resursseilla onnistu eikä ole edes tarkoituksenmukaista.
Oman työnsä ohella vuoden 2012 hoivayrittäjä toimii aktiivisesti TESO ry:n hallituksen varajäsenenä sekä oman alueensa alueyhdistyksen puheenjohtajana. Hän on nostanut esiin niin yrittäjän kuin asiakkaiden arkipäivän ongelmia ja kehittämiskohteita sekä puhunut palvelusetelin mukanaan tuomien mahdollisuuksien puolesta.
Laki yksityisistä sosiaalipalveluista tuli voimaan 1.10.2011.
Lain löydät Finlexistä tästä linkistä.
Uudistettu sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotus tuli voimaan 1.10.2011. Vero-ohjeet löydät Verohallinnon sivuilta tästä linkistä.
Hyvä Yrittäjä, muistathan että jäsennumerollasi pääset kirjautumaan TESO ry:n jäsensivuille!
www.hoivahakemisto.fi
Valtakunnallinen terveys- ja sosiaalialan yritysten hakupalvelu ja palveluverkko on oiva markkinapaikka alan yrittäjille. Sivuillamme yrittäjän on mahdollista kuvailla yrityksensä toimintaa, palveluympäristöä, henkilökuntaa, erityisosaamista ja halutessaan hintoja.

TESO- Akatemiasta löydät kehittämis- ja koulutuspalvelut sosiaali- ja terveysalalle.
TESO- Akatemian verkkosivut löydät osoitteesta www.tesoakatemia.fi
TERVETULOA TUTUSTUMAAN PALVELUIHIMME!